Perussuomalaiset-puolueen perustajajäseniin kuuluva Timo Soini on toimittaja Juho-Pekka Rantalan haastattelussa Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa Ylellä.
Soini muistelee muun muassa paikkaansa puolueen puheenjohtajana. Erityisesti häntä koeteltiin yllättäen vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkyn jälkeen. Soini joutui selittelemään untuvikkoedustajien edesottamuksia, mikä pänni häntä toden teolla.
– Se alkoi kyllästyttää aika aikaisessa vaiheessa. Silloinhan sitä en voinut julkisesti sanoa. Mutta kyllä minä omassa mökissäni eli puheenjohtajan huoneessa 5. kerroksessa korotin ääntä ja löin nyrkkiä pöytään.
Toisinaan puhetta höystivät voimasanat. Soini yritti myös vedota kulloiseenkin kuulijaan: “kun sinä olet tänne päässyt, niin käyttäydy nyt”. Ainoa, joka ymmärsi Soinia ja pyysi käytöstään anteeksi, toistuvasti, oli Teuvo Hakkarainen. Heille kahdelle ei jäänyt mitään hampaankoloon.
– Se oli jännä, että Hakkarainen oli ainoa henkilö, joka suhtautui ojennukseen myönteisesti. Kaikki muut suuttuivat. Siellä oli harjattavana joskus Immonen, joskus Hirvisaari ja haukuttavana jokunen muukin. Heidän mielestään minun olisi pitänyt puolustaa heitä, kun he ovat törttöilleet. En minä sellaista lähtenyt tekemään, Soini paljastaa haastattelussa.
Ei hän toki omiaan julkisesti haukkunutkaan.
Ennen perussuomalaisia Soini vaikutti Veikko Vennamon perustaman SMP:n eli Suomen Maaseudun Puolueen riveissä. Hän oli liittynyt jäseneksi vain 16-vuotiaana. Lopulta tie vei huipulle varapuheenjohtajaksi ja puoluesihteeriksi, jossa pestissä Soini ei viihtynyt. Hän on kuvaillut kautta elämänsä kauheimmaksi ajaksi.
– Se oli kamala kolme vuotta.
Hommat loppuivat SMP:n kaaduttua taloudelliseen konkurssiin, mitä seurasi pitkähkö työttömyysjakso.
– Elämä ei tuntunut hyvältä, Soini sanoo tv:ssä.
– Kyllä siinä tuli 400 päivää työtöntä aikaa, hän laskeskelee.
Itse asiassa kuultuna: Timo Soini tänään TV1:llä kello 20.55 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.