Äärioikeistolaisen sinimustan liikkeen kannattajat ja näiden vastamielenosoittajat ovat ottaneet yhteen vappupäivänä Tampereen keskustorilla.
Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että vastamielenosoittajat pyrkivät estämään ja häiritsemään sinimustan liikkeen tapahtumaa.
Poliisin mukaan tilanteessa on tehty ”joitakin kiinniottoja”. Tilannekeskuksesta ei osattu vielä arvioida, että oliko yhteenotossa aiheutunut fyysisiä vammoja.
Poliisista kerrotaan, että yhteenotossa oli heitelty muun muassa soihtuja ihmisiä kohti. Myös poliisia kohti oli heitelty.
Useat poliisipartiot valvovat tilannetta tällä hetkellä.
Sinimusta liike on ilmoittanut sivuillaan järjestävänsä Valkoinen Vappu -nimisen tapahtuman Tampereen Jugendtorilla kello 13 alkaen. Jugendtori sijaitsee Tampereen keskustorin vieressä.
Sinimusta liike kertoo tapahtumasta sivuillaan, että se ”tuo tänäkin vuonna uutta väriä ummehtuneisiin vappuperinteisiin”.
Yhteenotosta uutisoi ensimmäisenä Yle.