Ruotsin poliisi on pidättänyt alaikäisen henkilön tiistaina Uppsalassa tapahtuneeseen ammuskeluun liittyen, Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi.
Keskiviikkoaamuna järjestetyssä tiedotustilaisuudessa poliisi vahvisti pidättäneensä yhden henkilön todennäköisin syin epäiltynä murhasta.
Mediatietojen mukaan Ruotsin poliisi otti yön aikana kiinni useita henkilöitä, mutta yhtä lukuun ottamatta kaikki kiinniotetut on päästetty vapaaksi.
– Haluaisimme jakaa tästä tietoa, mutta näin varhaisessa vaiheessa on tärkeää pidättäytyä kertomasta tietoja, jotka voivat osoittautua todisteiksi tulevan oikeusprosessin kannalta, poliisin Erik Åkerlund sanoi lehdistötilaisuudessa.
Åkerlundin mukaan tutkinta on edelleen käynnissä ”korkealla intensiteetillä”. Hänen mukaansa tutkinta rikospaikalla vaatii aikaa.
Uppsalassa tiistaina iltapäivällä tapahtuneessa ammuskelussa sai surmansa kolme ihmistä, jotka olivat iältään 15–20-vuotiaita. Ammuskelu tapahtui paikallisessa kampaamossa.