Euroopan komissio on ehdottanut uudistuspakettia ajoneuvojen liikennekelpoisuussääntöjen päivittämiseksi EU:n alueella.
Yksi komission kaavailemista muutoksista koskee iäkkäiden ajoneuvojen katsastamista. Yli kymmenen vuoden ikäiset paketti- ja henkilöautot tulisi ehdotuksen mukaan katsastaa vuosittain.
Ei hyvänen aika, kuinka radikaali ehdotus! sanovat esimerkiksi saksalaiset, joiden puhemieheksi on tässä asiassa noussut europarlamentaarikko Markus Ferber.
– Vuosittainen katsastusaikataulu vanhemmille ajoneuvoille nostaa autokannan omistajien kustannuksia eikä juuri paranna liikenneturvallisuutta, Ferber on todennut.
Hänen takanaan ovat erityisesti saksalaiset europarlamentaarikot konservatiivisista ja liberaaleista puolueista. Nyt käytössä olevan säännöstön mukaan yli kymmenen vuoden ikäiset autot on Saksassa katsastettava kahden vuoden välein.
EU:n viranomaiset katsovat, että katsastusten tiheyden lisääminen voisi auttaa vähentämään vaarallisten tai saastuttavien ajoneuvojen määrää liikenteessä.
Suomessa voidaan todeta rauhallisin mielin, ettei täällä ole aihetta hötkyilyyn. Meillähän kymmenen vuoden ikäiset ja sitä vanhemmat paketti- ja henkilöautot katsastetaan vuosittain jo nyt.
Sama käytäntö on jo voimassa muutamissa muissakin EU-maissa.
Tiukempi ehdotus
Tiukennusta saattaa kuitenkin olla luvassa joskus tulevaisuudessa, koska sellaisiakin äänenpainoja on EU:ssa kuultu.
Liikenneturvallisuusjärjestö European Transport Safety Council (ETSC) nimittäin kannattaa vielä kireämpiä sääntöjä kuin komissio ja ehdottaa, että katsastukset aloitettaisiin vuosittain jo kuuden vuoden ikäisille paketti- ja henkilöautoille.
ETSC on voittoa tavoittelematon järjestö, joka pyrkii vähentämään kuolemien ja loukkaantuneiden määrää liikenneonnettomuuksissa Euroopassa. Se julkaisee vuosittain tieturvallisuusindeksiraportin, joka mittaa edistymistä tiekuolemien vähentämisessä Euroopassa.
MUISTA
Katsastus Suomessa
Henkilöautot (M1-luokka), pakettiautot (N1-luokka), erikoisautot (kokonaismassa enintään 3,5 tonnia), raskaat nelipyörät (L7e-luokka) ja nelipyörät (L5-luokka):
– Katsastettava ensimmäisen kerran viimeistään 4 vuoden kuluttua ajoneuvon käyttöönottopäivästä. Sen jälkeen viimeistään 2 vuoden kuluttua edellisestä katsastuksesta.
– Kun käyttöönottoajankohdasta on kulunut yli 10 vuotta, on ajoneuvo katsastettava vuosittain (viimeistään vuoden kuluttua edellisestä katsastuksesta).
Huom! Jos ajoneuvo katsastetaan 8–9 vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä, esim. 8 v 5 kk ikäisenä, seuraava katsastus on suoritettava kuitenkin viimeistään 10 v 0 kk ikäisenä. Jos ajoneuvo katsastetaan yli 9 vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä, seuraava katsastus on suoritettava viimeistään vuoden kuluttua.
Lähde Traficom