The Daily Beastin lähteiden mukaan prinssi William aikoo poistaa veljeltään prinssi Harrylta ja tämän vaimolta herttuatar Meghanilta hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelit, kun hänestä tulee kuningas.
Harry ja Meghan jättivät brittihovin taakseen vuonna 2020 ja tekivät tuolloin kuningatar Elisabetin kanssa sopimuksen, etteivät käyttäisi enää niin kutsuttuja HRH-titteleitä (His/Her Royal Highness). Hovi tiedotti tuolloin asiasta kirjoittamalla, että ”Sussexin herttuapari ei enää käytä HRH-titteleitään, sillä he eivät enää työskentele kuninkaalliselle perheelle”.
Viime aikoina on kuitenkin käynyt ilmi, ettei sopimus ole välttämättä pitänyt.


Risteävät tulkinnat
Meghan vieraili hiljattain IT Cosmetics -meikkibrändin perustajan Jamie Kern Liman podcastissa, jossa hän antoi elämänsä ensimmäisen podcast-haastattelunsa.
Videopodcastissa vilahti kuva kiitoskortista, jonka Meghan oli lähettänyt Kern Limalle aiemmin. Meghan oli allekirjoittanut kortin nimellä ”hänen kuninkaallinen korkeutensa Sussexin herttuatar”. Asiasta uutisoi muun muassa Mirror.
Kern Lima sanoi, että Meghan oli lähettänyt itsetehtyä mansikkahilloa ja jäätelöä sisältävän lahjakorin ”noin vuosi sitten”.
Titteleitä ei ole muodollisesti poistettu herttuaparilta, mutta niiden käytön lopettamisesta sovittiin. Meghanin sisäpiirilähteet ovat puolustaneet herttuatarta asiassa.
– Sopimuksen mukaan he eivät käytä HRH-titteleitä kaupallisissa tarkoituksissa. Tämä oli yksityinen lahja, ja heillä on yhä tittelinsä, lähde sanoo The Daily Beastille.
Hovilähde puolestaan kutsuu tällaista tulkintaa pötypuheeksi.
Väitteiden mukaan nykyinen hallitsija, Williamin ja Harryn isä kuningas Charles ei tahdo lähteä taistelemaan aiheesta. The Daily Beastin lähteet sanovat, että Williamin suhtautuminen on toisenlainen.
– Charles saattaa mielellään sietää tätä, mutta William ei. Hän halveksii Harrya ja Meghania jokaisella solullaan. Hän uskoo heidän pettäneen kaiken, mitä perhe edustaa. Ajatus siitä, että he käyttävät kuninkaallista asemaansa käyntikorttina raivostuttaa häntä, hovilähde sanoo The Daily Beastille.
– Kuningas William ei millään muotoa sietäisi tätä. Tittelit yksinkertaisesti poistetaan, kun hänestä tulee kuningas. Siihen löydetään keino, Williamin ystävä sanoo The Daily Beastille.
Ministeri käytti
Aiemmin huhtikuussa Harry vieraili Ukrainassa, josta hän toi tuomisia kotiin perheelleen. Meghan jakoi Instagram-tilillään videoita ja kuvia ukrainalaisnaisten heille leipomista leipomuksista. Tämän jälkeen Ukrainan varapääministeri Julija Svyrydenko julkaisi Instagramissa kiitoskirjeen Meghanille, jota puhutteli ”teidän kuninkaallisena korkeutena”. Meghan jakoi viestin omassa Instagram-tarinassaan.
Lähteet arvelevat Meghanin koetelleen rajojaan jo tällä. Silloin hänen turvanaan oli se, ettei hän itse käyttänyt titteliä. Kiitoskortin kanssa asia on toinen.
Aiemmin HRH-titteli on virallisesti poistettu brittikuninkaalliselta ainoastaan avioeron seurauksena. Näin kävi prinsessa Dianalle ja Sarah Fergusonille. Olisi siis ennen kuulumatonta, jos tittelit poistettaisiin Harrylta ja Meghanilta epäsopivaan käyttöön vedoten.
Harry ja Meghan kantavat yhä myös Sussexin herttuan ja herttuattaren titteleitä. Ne he saivat häälahjaksi kuningatar Elisabetilta. Harry on edelleen syntymäoikeudeltaan prinssi, sama pätee parin lapsiin prinssi Archieen, 5, ja prinsessa Lilibetiin, 3. Sukunimiä heillä kellään ei kuninkaallisten tavoin ole.
Instagram-profiilissaan ja Netflix-sarjassaan Meghan esiintyy nimellä Meghan, Sussexin herttuatar.