

Tulevana kesänä kioskijäätelö myydään viime kesää kalliimmalla hinnalla, sillä tuotantokustannukset ovat nousseet, kerrotaan Helsingin Jäätelötehtaalta.
Iltalehti vertaili jäätelöpallon hintoja Helsingissä ja kysyi uutuusjäätelöistä.
Jäätelövalmistajat tuovat kesän uutuustuotteiksi raikkaita makumaailmoja aprikoosista appelsiiniin.
Helsingin Jäätelötehdas
Helsingin Jäätelötehdas myy tulevana kesänä yhtä jäätelöpalloa hinnalla 5,95 euroa. Kahden pallon hinta on 8,30 euroa.
Helsingin Jäätelötehtaan toimitusjohtaja Linda Magi kertoo, että pallon hinta on aiemmin ollut 5,50 euroa. Jäätelön hintaan vaikuttavat esimerkiksi vuokra, raaka-aineet, rahdit ja työntekijöiden palkat, hän luettelee.
– Nyt oikeastaan ihan kaikki hinnat ovat nousseet, Magi sanoo.
Hinnoista ei hänen mukaansa ole tullut juuri palautetta.
– Ei hirveästi, yksittäisiä palautteita oikeastaan. Kevät on vasta nuori, saa nähdä mitä tapahtuu kesän mittaan.
Tulevan kesän uutuusmaut Helsingin Jäätelötehtaalla ovat laktoositon cappuccinojäätelö sekä vegaaninen aprikoosijäätelö.
Uutuusmaut, kuten viime kesäinen pistaasijäätelö, otetaan Magin mukaan yleensä hyvin vastaan.
– Suosituimmat maut ovat pysyneet vuodesta toiseen samana. Perinteisimmät maut ovat palkintosijoilla.
Ingman-jäätelöt
Unileverin jäätelöiden markkinointijohtaja Laura Hopeasaari kertoo, että jäätelön hintaan vaikuttavat esimerkiksi raaka-aineiden, ainesosien ja pakkausten kustannukset sekä tuotannon, energian ja kuljetuksen kustannukset.
Jälleenmyyjät ja kioskit voivat vapaasti asettaa jäätelöpallolle oman hintansa. Siksi irtojäätelön hinta voi vaihdella kioskien ja sijaintien välillä Suomessa.
Esimerkiksi Helsingin Esplanadilla sijaitsevalla Ingmanin kioskilla yksi jäätelöpallo maksaa viisi euroa ja kaksi palloa seitsemän euroa.
Unileverin kesän uutuuksiin kuuluu Solero Exotic -jäätelön irtojäätelöversio.
Pingviini-jäätelöt
Froneri Finland omistaa Pingviini-kioskien rakennukset, mutta kioskien liiketoiminnasta vastaavat yksityiset kioskiyrittäjät, jotka määrittävät jäätelöiden hinnat itsenäisesti.
Helsingissä Ylioppilasaukion Pingviini-kioskilla yksi jäätelöpallo maksaa 5,50 euroa ja kaksi jäätelöpalloa 7,50 euroa.
Kauppatorin Jädekingit-kioskilla puolestaan myydään sekä Ingmanin että Pingviinin tuotteita hinnoilla yksi pallo viisi euroa ja kaksi palloa 8,50 euroa.
Pingviini-kioskien uutuuksia tulevana kesänä ovat korvapuustijäätelö sekä Fazer Domino -jäätelön irtojäätelöversio. Lisäksi vanhat tutut jäätelöt lakritsi ja vadelma-lakritsi muuttuvat laktoosittomiksi.
Kuumimmat jäätelötrendit
Valiolta kerrotaan, että tämän hetken jäätelötrendit tulevat jälkiruokamaailmasta.
– Esimerkiksi keksi- ja kakkumaut trendaavat. Yllättävät makuyhdistelmät kiinnostavat, ja ihmiset ovat valmiita kokeilemaan uusia makuja ja tuotekonsepteja, kuten jäätelömakeisia tai proteiinijäätelöä, liiketoimintapäällikkö Anni Norppa kertoo sähköpostitse.
– Jäätelön koostumuksessa ja tuntumassa kiinnostavat tuotteet, jotka tarjoavat virikkeitä kaikille aisteille, eli tuotteissa halutaan olevan kastikkeita ja erilaisia pureskeltavia, sitkeitä ja rapeita “sattumia” ja virikkeitä myös silmille, kuten selkeitä värejä ja kontrasteja. Raaka-aineissa kiinnostaa tietynlainen aitous ja laadukkuus.
Valiolla ei ole lainkaan jäätelökioskitoimintaa tai jäätelökioskien myymiä tuotteita valikoimissa. Ruokakauppoihin Valio tuo uutuutena laktoosittoman ja gluteenittoman lakutiikeri-jäätelön, jossa sekoittuvat lakritsin ja appelsiinin maut.