Ruotsin merenkulkulaitos on havainnut lauantaista lähtien lisääntyneitä ilmoituksia GPS-häirinnästä Itämerellä, ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi.
Itämerellä seilaavien laivojen signaaleja on manipuloitu niin, että alukset näkyvät tutkassa väärässä paikassa. Ruotsin merenkulkulaitos sanoo, että ilmiölle ei ole luonnollista selitystä, ja se uskoo tahallisen toiminnan olevan sen takana.
– Emme ole nähneet näin monia raportteja Itämeren keskiosassa, Ruotsin merenkulkulaitoksen tiedottaja Sebastian Wigmo sanoo.
Wigmon mukaan tutkissa laivat ovat näyttäneet olevan Venäjällä tai sen lähellä, vaikka laivan todellinen sijainti on ollut aivan muualla Itämerellä.
– Olemme havainneet ainakin yhden laivan uppoavan Kaliningradin lähellä.
Wigmo sanoo, että Itämerellä olevat laivat eivät ole vaarassa. Aluksia on kuitenkin kehotettu tarkkailemaan häiriöitä signaaleissa ja noudattamaan varovaisuutta.
Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksen Venäjään erikoistunut analyytikko Maria Engqvist sanoo Sverige Radiolle uskovansa Venäjän olevan GPS-häirinnän takana.
– Sanoisin, että kyseessä on Venäjän yritys stressitestata Länsi-Euroopan maita, Engqvist sanoo.